perjantai 2. marraskuuta 2012

Loman kynnyksellä

Paljon on taas tapahtunut sitten viime kirjoittaman - mainittakoon siitä parhaiten mieleen jääneet hetket!

Lauantaina 27.10. minulla oli yksi värjäysasiakas, mutta siinä riitti työtä useammankin edestä! Räsiskyvän punaisesta tukasta täytyi saada mahdollisimman lähelle omaa väriä oleva keskiruskea -  apua.. Noh, heti alkuun kerroin asiakkaalle että punainen todennäköisesti tulee puskemaan läpi värin haalistuessa, mutta teemme parhaamme! Laitoimme tyven, pituudet ja latvan Illuminalla ( 7/ + 7/31 ja tyvessä 3%, pituuksissa 12% hapete.) Lisäksi laitoimme koko päähän raitoja Magman /7+:lla. Raidathan jäivät punertaviksi ja sävy lämpimäksi, mutta hiukan vielä auttoi pesupaikalla hoitoaineen sijasta laitettu Color Mask Latte. Kaiken kaikkiaan pääsimme asiakasta tyydyttävään tulokseen ja punainen jotakuinkin peittyi! Aikaa meni ja tuli kiire siivota ennen sulkemista, mutta se ei haittaa sillä asiakas oli muutenkin erityisen mukava nuori nainen ja juttu lensi kuin vettä vaan työskennellessäni - lisää tällasia!

Seuraava mieleenjäänyt tapahtuma saakoon nyt nimen "pikavärjäys:" ovelta tuli naisasiakas joka halusi heti oppilastyönä värjäyksen ja sehän onnistuikin samantien. Eilisen kampaajakäynnin (ei meillä) tulos ei miellyttänyt ja asiakas halusi superblondin lyhyen hiuksensa luonnollisemman väriseksi ja kylmemmäksi. Noh, Wellan Illuminan puoleen oli taas kääntyminen, sävyt löytyivät (10/1 + 10/3 + 3% hapete.) ja ryhdyin värin levitykseen. Seuraavaksi ymmärrätte tapahtuman nimen: asiakas kysyi kauanko väri vaikuttaa sillä hänellä olisi palaveri 30 minuutin kuluttua. Noh, eipä siinä muu auttanut kuin työkaveri mukaan levittämään ja asiakkaalle lupaus takuuvarmasta myöhästymisestä. Vaikutusaika 17min lämmössä ja pikainen pesu ja kuivaus ("Älä laita hoitoainetta, säästyy aikaa") ja asiakas pääsi lähtemään palaveriinsa 15 minuuttia myöhässä. Minusta työn tulos oli hyvä, mutta asiakkaasta jäi "liian harmaaksi." Lohdutimme että "harmaus" kyllä katoaa muutaman pesun jälkeen ja toivotimme hyvää päivänjatkoa. Asiakas oli kyllä ihan mukava ja asiallinen kaikin puolin, ja hyvä että saan töitä, mutta jäin kyllä miettimään sitä miksei hän ovesta sisään tullessaan maininnut että on kiire ja kuinka voi olettaa värjäyksen oppilastyönä onnistuvan alle 45 minuutissa?

Tapahtuma numero kolme: Liukuvärjäys! Eilen torstaina minulla oli oma asiakas, vanha ystäväni Elina jota en ollut nähnyt aikoihin. Oi jälleennäkemisen riemua, varsinkin kun sain kuulla että pääsisin tekemään liukuvärjäyksen! JJEEE! Lähtötilanne oli kulahtanut noin 5 tummuudella olevat pitkät hiukset, tyvi noin 7 tummuutta. Ensin vaalennettiin Goldwellin Silk lift gentle-jauheella ja 3% hapetteella latvat ja pituudet, ja pääsimme noin 8 tummuteen. Kuivateltiin hiukset ja laitettiin pääliosaan Goldwellin  4BP + 4G + 4NN + 3% hapete ja pituuksiin ja latvoihin ARVATKAA MIKÄ?! Tittidi dii di DIII... Wellan illummina! 7/1 + 7/7 + 1,9% hapete ja sekoitussuhde 1:2 eli kevytväri. Vaikutusaika 20min lämmössä koko komeudella ja voilá! Onnistunut liukuvärjäys ja asiakas oli iloinen (vaikka istumalihakset hieman puutuivatkin pitkän työn valmistumista odotellessa.)

Torstaina sitten illalla muutin myös uuteen osoitteseen (saa onnitella!) armaan Tanhuni kanssa ja sängynrungon kasaannuttua kätevien miehisten käsien kautta puoleen yöhön mennessä pääsin vihdoin nukkumaan ja jaksoin tänään tehdä töissä siskolleni kampauksen K-raudan pikkujoulukekkereihin! Käytin kampauksessa omia mustia klipsipidennyksiäni joiden avulla tein suuren ja rouhean kiharanutturan taakse, oikealle sivulle tein otsatukalta taaksevievän reunaletin ja vasemman sivun siloittelin taakse. Ja TÄMÄN kampauksen muistin kuvata - kuten myös kaikki nuo edellä mainitsemani värjäykset!

Täytyy sanoa että kuvani eivät ole välttämättä parhaimmasta päästä, sillä liikkeessämme ei ole yhtäkään hyvää kuvauspaikkaa ja valot eivät käy yksiin kännykkäkamerani kanssa mutta toivon mukaan niistä näkee tärkeimmän. Jos olisin rikas, ostaisin järjestelmäkameran mutta arpaonnikin soi minulle vain 6 euroa edellisestä Onnen sanat arvasta jonka ostin. Tasan ei käy onnenlahjat- VAIKKAKIN, täytyy vielä rehennellä sillä että koska emme päässeet Redkenin tilaisuuteen, Redken hyvitti tämän epäkohdan meille lahjoittamalla jokaiselle työntekijälle yhden tuotteen hyllystämme. Minä otin Smooth down butter treat - tehohoidon, jos vaikka sillä nämä pidennykset saisi pörröttömiksi ja siloisiksi!
Tästä koituvaa hykerryttävää onnentunttani lisää myös se että tänään jään SYYSLOMALLE! Koko ensi viikko siis muuttolaatikoiden purkamista ja uuden kodin sisustamista kunnes rahat on loppu ja fiilis samanlainen kuin joulukalenterin kaikki luukut auki repineen ja itsensä suklaalla tainnoksiin saattaneen lapsen - tyhjentynyt, väsynyt mutta onnellinen.


7 kommenttia:

  1. Ihana Minna ^^ toi keissi no.2 on kyllä niin parasta. Vielä kun tulee varta vasten opiskelijalle niin joo 45min! Oot kyllä kivasti saanut tehdä :))

    VastaaPoista
  2. Hei mitä oot tykänny goldwellista värisarjana? Meillä on kans se ni kiva olis kuulla mitä sä oot tykänny!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm! No se on aika selkeä kun oppii tuntemaan (g on gold ja r on red jne), se levittyy kivasti, hyviä punaisen sävyjä 8) oon kuullu kyl et punaiset ei pysy hyvin, osaatko siitä sanoa? Ja olis kiva päästä tekee testiä gentle ja strong vaalennusjauheiden välillä, ja että auttaako ne silk lift tipat mitään oikeasti siellä vaalennusaineessa >:)
      Mitäs itse?

      Poista
  3. Meilläkin tota illuminaa hehkutetaan ja suositellaan joka asiakkaalle. Laitoin sitä siskolle mut siitä tuli hassun punaseen taittava vaikka ei pitäny mut kiiltävä tuli :)

    VastaaPoista